torstai 17. joulukuuta 2015

"Keppariharrastus on vajaiden puuhaa"

"Vajaata toimintaa. Ymmärtäisin, jos harrastajat olisivat 5v."

Tätä lausetta kuulee yhä joidenkin suusta. Vaikka keppihevosharrastus on jo melko suurta ja laajalle levinnyttä nykyään, vaikka järjestetään sm-kisoja ja kirjoitetaan harrastuksesta lehtijuttuja, vaikka koko touhua tuodaan esille nykyään yhä enemmän ja enemmän. Silti yhä harrastajia kiusataan ja pidetään päästään vajaina. Mielletään kepparit 5-vuotiaiden harastukseksi. Ymmärretään nukkekoteja ja pienoismalliharrastusta, virtuaalitalleja ja pitsinypläystä. Keppareita sen sijaan ei tajuta. Miksikö?


"Luulin aloittajan olevan joku kork. 10-vuotias, joka vain oli vahingossa eksynyt väärälle foorumille, mutta taisinkin valitettavasti olla väärässä..."

Ihmisillä on edelleen se mielikuva, että keppariharrastajat juoksevat pihalla risu jalkojen välissä ja huutavat hopotihoi. Hypitään ämpäreistä kyhättyjen esteiden yli ja mätkähdetään polvilleen maahan kun heppa pukittaa. Niinhän lapsetkin tekevät. Tuskin kukaan muu kuin harrastajat itse tajuaa mitä kepparilla oikeasti voi tehdä, ja miten pieni osa harrastusta keppi jalkojen välissä juokseminen on. Tai miten vaikeaa se voi olla. Olen tosi iloinen siitä keppihevosdokumentista mikä tekeillä on, ehkä se toivottavasti näyttää monipuolisen harrastuksemme sellaisena kuin se on. Monipuolisena harrastuksena, joka yhdistää hevoset, käsityöt, liikunnan ja virtuaalimaailman. Ei taida olla monta samanlaista ja yhtä monipuolista harrastusta.


"Sinänsä varmaan ihan kiva harrastus, tai kyllä mä ainakin joskus kymmenisen vuotta sitten siitä kovasti pidin, mutta mietityttää vähän että jos ikää alkaa olla yli 13 vuotta niin eikö ala olemaan jotenkin hankalaa ottaa itseään vakavasti? Siis eikö missään vaiheessa, kun laukkaa eteenpäin keppi, jossa on hevosen pää, jalkovälissänsä ja huudahtaa jotain "hiiop, Storm" tunnu siltä että miksi helvetissä oikein teen tätä?"

No, tuo on kyllä ihan totta. Kyllä mulla tulee aina välillä kepukalla ratsastaessa semmoinen fiilis, että mitä mä oikeen teen?

Joskus käännyn katsomaan menoani pihavaraston seinälle heijastuvasta varjosta. Hymyilen, on kivaa ja meen ihan hyvin, mutta hymy hyytyy.
Ratsastan keppiin hirtetyllä kangaskasalla, joka esittää hevosen päätä. Tai oikeastaan juoksen pientä ympyrää se jalkojen välissä. Musiikki pauhaa lähes täysiä kuulokkeista, jalat ovat hieman maitohapoilla. Seison siinä keskellä pihaa tuijottaen varjokuvaani ja hevosen pään siluettia. Mietin kaikkia niitä tunteja mitä oon käyttäy saman ympyrän juoksemiseen. Kaikkia tunteja mitä oon käyttänyt hevosten ja kotisivujen tekemiseen. Kaikkia niitä varmasti tuhansia euroja mitä olen käyttänyt keppihevosaiheisiin ostoksiin. Kaikkea aikaa jota oon uhrannut joidenkin vaivaisten keppihevosten vuoksi. Keppihevosten. 

"Mitä nukkeihin tulee, niin en itse harrasta, mutta esim. joku bjd-nukketouhu ei ole mun silmissäni vajaata tai edes samalla tasolla kuin jotkut keppihevoset. Ensimmäistä kertaa näin varmaan joskus kymmenen vuotta sitten jonkun keppihevossivuston tai mikähän olikaan ja pidin touhua jo silloin vajakkien juttuna. En käsitä, miten joku täysjärkinen nuori voi harrastaa moista touhua, ellei nyt sitten osallistu johonkin pikkusiskon leikkeihin paremmin ompelutaitoisena ihmisenä tms."

Ehkä tää sitten on vähän vajaata. Ehkä mun pitäisi lopettaa ja keskittyä tekemään niitä juttuja, mitä normaali 18-vuotias tekee.


Mutta aina mä muistan ne hyvät hetket ja ilon mitä kepparit on mulle antaneet. Jokaisen kisamatkan ja sen onnen kun mukaan tarttuu ruusuke. Sen, kun vihdoin onnistuu tekemään silmää miellyttävän hepan. Kun katsoo ratsastustaan videolta eivätkä silmät syövykään päähän sitä katsellessa. Kaikki ne kaverit mitä oon saanut. Kaikki reissut missä oon ollut. Monet olisi jääneet käymättä ilman keppareita, tai eivät olisi olleet ainakaan samanlaisia.

Tässä on jotain koukuttavaa. Jotenkin tää harrastus on pitänyt mut otteessaan melkeen 7 vuotta.
11 päivän päästä on Airellen synttärit. Pitkälle ollaan pötkitty.


"Mä olen tottunut sanomaan asiat niin kuin ne on, enkä kaunistelemaan.



Mutta ehkäpä sinä osaat keksiä jonkun nätin tavan ilmaista, että joku harrastus vaikuttaa vähän vajaiden puuhalta. No, ainakin lapsellista se on, mutta adjektiivi "lapsellinen" ei vielä ihan täydellisesti kuvaa mun mielestä sitä, mitä keppiheppatouhut mun mielestä on...

Pidän toki ilmakitaransoittoakin varsin vajaana juttuna, mutta kyllä keppihevoset vie siitäkin voiton."

torstai 12. marraskuuta 2015

Ihanan kamala Instagram

Ah, Instagram. Syy miksi Vanuaivot-blogin päivittely on jäänyt todella vähälle, lähes kuihtunut kokonaan. Tuo kakaroiden ja turhien draamojen mekka.
Ei, mä en nyt kohdista tätä kehenkään tiettyyn henkilöön.

Instagram on varmaan mun tän hetken lempparisovellus. Kuvia pystyy lisäämään helposti ja nopeasti ja muiden kuvat näkee helposti ja nopeasti. Nykyään lähes jokainen keppihevostalli löytyy instasta, ja Suomen Keppihevosfoorumi on hiljentynyt aavistuksen (nyyh). Instagramin kautta olen oppinut tunnistamaan monet tallit, joista en ole ennen kullutkaan. Sen kautta on tullut myös tutustuttua kivoihin ihmisiin. Mutta voi että kun se on täynnä paskamyrskyjä.



Instagramissa tuntuu olevan liiankin monta ihmistä, joilla on luetunymmärtäminen hieman hakusessa ja ottavat nokkiinsa joka helvatun asiasta. Kuvatekstejä ei lueta tai ymmärretä, ostohuijauksia ja törkeyksiä myyjiä kohtaan tapahtuu ja draamaa syntyy, voi että kun sitä syntyykin. Joku on tyytymätön asiaan tai toiseen, valittaa siitä instassa ja pian koko insta on täynnä hästäg-sanoeipinkeillesateenkaariyksisarvisille-kuvia. Se on välillä vähän pelottavaakin kuinka nopeesti kaikki leviää, ja pienestä toteamuksesta paisuukin iso hulabaloo.


Sitten nämä ostohuijaukset. Oon saanut kuulla niistä liian paljon. Ja pahinta eivät edes ole ne, vaan se, ettei ostetun hevosen virheistä viitsitä ilmoittaa ystävällisesti hevosen tekijälle, joka voisi ehkä korjata hevon. Ehei, sen sijaan pistetään koko komeudesta kuva instaan, että kattokaa nyt saatana ku tässä hevosessa on kaikki päin persettä #sanoeiperseille. MIKSI? Miksei vaan voi ilmoittaa hevosen tekijälle asiasta, sen sijaan että pilaa tekijän maineen yhdn pienen virheen tai "virheen" takia. Mikäli tekijä on taitava, todennäköisesti virhe johtuu ihan siitä miten ostaja hevosta käsittelee. Vaikka täytöstä. Älkää nyt herranjumala tulko valittamaan tekijälle että hevo ei miellytä jos olette itse täyttänet otuksen päin persettä. Hevosta ei täytetä niin että tungetaan vanua sisään niin paljon kuin vain mahtuu. Jos niin teette, on ihan oma vikanne jos heppa näyttää virtahevolta. Sit'paitsi itsepä olette hevosenne ostaneet ja todennäköisesti nähneet siitä kuvia. Mikäli kuvia ei mielestänne ole tarpeeksi, pyytäkää ihmeessä lisää.


Sitten yksi asia vielä. Itsetuhoisuus. Instagramissa. Kepparitilillä. Ei.
jos ootte oikeesti masentuneita, hankkikaa apua. Älkää kirjoittako siitä instaan. Instagramissa voi ilmiantaa itsetuhoisuuteen liittyvästä sisällöstä. Ja sen mä teen heti kun semmosta näen. Se ei kuulu instaan. Piste.

Olen pahoillani jos teksti loukkasi jotakuta. Anteeksi myös vahva kielenkäyttö, kirjoitin tän kiukkuisena yöllä.
Kuvissa muuten esiintyy uusi heponen Samppa ja täällä blogin puolella hieman tuntemattomampi Minni, jota tosin monet ovat varmasti saaneet instassa tuijotella ihan tarpeeksi :D

perjantai 18. syyskuuta 2015

Uusi banneri!

Olikin varmaan jo aika vahtaa syksyisempään banneriin. Vaikka ei tuo järin syksyinen ole kuviltaan, siinä on sentään oranssia!
(En muuten tajua mitä rantakuvan laadulle tapahtui. Koon muuttaminen ja kännykästä koneelle siirtäminen saattavat vaikuttaa asiaan)

maanantai 6. heinäkuuta 2015

Pieni kysymyspostaus

Pyysin tuossa muutama kuukausi sitten Instagramissa kysymyksiä kysymyspostausta varten. Ihan sopivastihan niitä tuli. Näihin oli aika mukava vastailla, pitää tehdä kysymyspostauksia useamminki :) Olisin toivonyut vielä enemmän keppihevosten ulkopuoliseen elämään liittyviä kysymyksiä, mutta hyvä näinkin.

Montako ponia/heppaa?
Löytyy vissiin 15, liikaaa :D

Lempihepo?
Fredi ja Chasse on varmaan lemppareita tällä hetkellä. Allulla on kyllä eniten tunnearvoa, mutta en tykkkää mennä sillä kun se on niin kevyt.




Miksi aloitit kepparit?
Siskopuoli innostui ensiksi ja halusi kepparin. Oltiin kuin paita ja peppu sillon ja päätin siltä seisomalta että minäkin haluan. Niinpä seuraavana päivänä tassuteltiin lelukauppaan, mutta kepparit olivatkin harmiksemme loppu. Päädyimme sitten hieman vastahakoisesti tekemään ne itse. Ihastuimme kuitenkin heppoihimme täysin, ja pian teimmekin seuraavat ja taas lisää...

Uitatko koskaan keppareitasi?
En uita, täällä lähellä ei ole mitään kivaa rantaa jossa sitä voisi tehdä. Jos olisi niin varmasti kävisin kahlailemassa!

Onko laitumillasi keppareidesi mahdollista saada vettä vai onko sinulla edes laitumia?
Ei ole laitumia :D Joskus oli kyllä tarha mutta en käyttänyt sitä oikein muuhun kuin heppojen kuvaamiseen. Eikä sielläkään ollut vettä.







Kumpi mielummin, paljon vai vähän keppareita tallissa?
Mielummin pitäisin määrän alle kymmenenä, heppoja on vähän kertynyt kun en tiedäö kenet raaskisin myydä :D Eli vähän heppoja kiitos.

Pitkä harja vai lyhyt harja keppareilla?
Varmaan lyhyt, ratsuharjat on niin kivoja ja sporttisia. Pitkätkin harjat ovat kyllä tosi nättejä, varsinkin jostain ohuemmasta langasta tehtynä. Kunhan ei kuitenkaan mennä liiallisuuksiin, Metriharjat on musta kamalia, varsinkin tehtyinä jostain raskaammasta langasta.



Koulu- vai esteratsastus? 
Tavoitteellisesti koulu. Esteet on kivaa virkistystä, varsinkin vähän rauhallisemmassa tahdissa hypättynä, kaahaamisesta en juurikaan välitä :D Koulu kuitenkin kiinnostaa enemmän ja pärjän siinä paremmin.

Jos säästäisit yhden tämänhetkisistä hevosista ja muut joutuisit kirjaimellisesti laittamaan roskiin, kuka se olisi?
Apua, vaikea kysymys. Varmaan kuitenkin säästäisin Allun, onhan se ollut mulla neljä vuotta ja aika tärkeä hepsu. Simba tai Fredi ovat kyllä kivempiä ratsastaa ja tärkeitä nekin, varsinkin Fredi on vieläpä aika onnistunut. Kai se olisi silti Allu joka jäisi jäljelle, en mä sitä palleroa vosi heittää pois.




Miksi harrastat keppareita?
Koska tää on ihana harrastus! Tästä on tullut vaan tosi tärkeä harrastus mulle. Harrastaminen on mulle mieluisaa, joten miksi lopettaakaan?

Mikä oli ihan ensimmäinen kepparisi? 
Kaupasta ostettu Black Pepper "Pippuri", sain sen synttärilahjaksi kai neljävuotiaana. Pikku Kakkosessa tai vastaavassa näytettiin keppareilla ratsastavia tyttöjä, joilla oli iiihanat pitkät hännät. Oli se vähän pettymys kun olin halunnut nimenomaan hännällisen kepparin ja Pippurlla ei sitä ollut, mutta kovassa käytössä se oli silti. Eka itsetehty olikin sitten arabiori Nice Day "Nappi" josta varsinainen keppariharrastukseni alkoiki :)

Minkä ikänen oot?
17 vielä, täytän elokuussa 18

Harrastatko ratsastusta?
Kyllä, käyn tunneilla kerran viikossa että taidot kehittyy, lisäksi omat hepat pihassa joten niillä tietysti ratsastelen. 

Kenen tekemistä keppareista tykkäät eniten?
Apua, tykkään niin monen hepoista. Ehkä lemppareita on kuitenkin Kht Vermillonin Navyn tekemät hepat, niissä on jotain mikä miellyttää mun silmää tosi paljon. Kht Mekkalan Hatin hevoset on myös tosi söpöjä, samoin Kuunvarjon Nean, Iisan Tallin Sailan, Aphén Joeyn, Aryanan Mysterin... Mutta joo, kyllä Navyn hepat on ykkösiä!




Onko sulla tavoitteita tulevia harrastusvuosia varten?
Kehittyä. Haluan kehittyä niin heppojen teossa kuin omassa ratsastuksessanikin. Omatekemä KMF-arvonimen saanut heppa tallissa ja muutama lisäruusuke seinälle olisivat ihan huippujuttu. Lisäksi tulevaisuudessa toivotavasti pyöritän aktiivisemmin tilari- ja myyntitoimintaa, olisin saanut hevosmäärän vähennettyä kymmeneen ja tuben tilaajamäärä kasvaisi reilusti. Haluaisin myös kisata aktiivisemmin. Lisäksi toivoisin tutustuvani muihin Salon harrastajiin.

Mitkä on ollu hienoimpia hetkiä tän harrastuksen parissa?
Tähän kysymykseen mietin pitkään vastausta. Niitä on monta. Ainakin ekana tulee mieleen ensimmäiset ulkopuoliset kisat vuonna 2011. Silloin olin ekaa kertaa tekemisissä muiden harrastajien kanssa, jotka olivat vieläpä samalta paikkakunnalta. Mitään ystävyyssuhteita ei muodostunut, mutta hauskaa oli. Noissa kisoissa hyppäsin myös metrin ekaa kertaa, ilman heppaa tosin. Se oli kuitenkin mulle suuri saavutus. Proton ja Yayn valmistuminen oli myös mukavaa, silloin tuli ensimmäistä kertaa sellainen fiilis, että tältä mä haluan mun heppojen näyttävän. Samoin sijoittuminen kisoissa esteiden tyyliluokassa ensimmäiseksi vuonna 2013 ja sijoittuminen kolmanneksi Intermediate-koululuokassa vuonna 2015 olivat mukavia kokemuksia, sillä monet tekivät huippuhyviä suorituksia enkä todellakaan uskonut sijoittuvani. Lisäksi Dixien sijoittuminen virallisissa näyttelyissä sai aikaan sen mahtavan onnistumisen tunteen. Kaikki pienetkin kehut on jäänyt mulle myös hyvin mieleen, on upeaa kun kehittyy tai onnistuu jossain ja muutkin huomaavat sen!




Miten vanhempasi suhtautuvat tähän harrastukseen?
Ihan hyvin. Isä heittää yleensä kisoihin ja on monesti kehunut kuinka hyvä harrastus tää on. Äiti on myös aika kiinnostunut, mutta isäpuoli ei ehkä ihan täysin ymmärrä ja vaikuttaa että oon sen mielestä liian vanha tämmöseen, vähättelee yms. Ei kuitenkaan onneksi pahasti.

Kuka hepoistasi on sellainen jolla voi mennä mitä vaan, milloin vain ja missä vaan?
Fredi varmaan, tuntuu että siltä luonnistuu mikä vaan.




Lempikauppasi Salon seudulla?
Salon Nappi kai, söpö tilpehöörikauppa (ja tietääkseni ainoa josta saa solkia). Harmi vaan että varsinkin soljet, lukot ja muut metalliosat ovat melko kalliita.

Vaativin tekemäsi hevonen? 
Varmaan Pyylevä, sen merkin kanssa piti hieman pähkäillä. Olin ponia ennen tehnyt vain yhden hevosen upotetulla merkillä. 




Onnistunein kepparisi?
Fredi, se on aika nätti ja sillä on kiva ilme :)

Minkä ikänen oot?
17 vielä, täytän elokuussa 18

Harrastatko ratsastusta?
Kyllä, käyn tunneilla kerran viikossa että taidot kehittyy, lisäksi omat hepat pihassa joten niillä tietysti ratsastelen. 


Mitä muuta harrastat kuin keppihevosia?
Ratsastusta ja piirtämistä lähinnä, lisäksi kerään pienoismallihevosia ja My Little Ponyja :) Virtuallitalleilenkin jonkin verran, mutta en niin aktiivisesti että voisin sanoa sitä ihan harrastukseksi. 




torstai 21. toukokuuta 2015

RaRan koulumestauudet 9.5

Hieman myöhässä olen tämän kanssa, mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan.

© Viltsuh

Kyseisenä lauantaina siis heräsin aikaisin aamulla ja matkasin junalla kohti Espoota uusin hepsu mukanani. Matka sujui oikein mukavasti. Köröttelin tunnin junalla, jonka jälkeen vaihdoin bussiin. Siellä sitten jännittyneenä istuin kännykkää käsissä puristaen, ja kattelin Google mapsista että missäköhän kohtaa kuuluu jäädä pois. Bussista hyppäsin noin tuntia ennen kisoja, jonka jälkeen sain puoli tuntia mukavasti kulutettua yhtä lyhyttä polkua tutkiessa ja Maikin taloa etsiessä. Nopeastihan sen tunnisti, harvan talon seinässä roikkuu joukko papereita :D Taisin saapua ensimmäisten joukossa.
























© Viltsuh

© Viltsuh

Pian paikalle saapui tuttu porukka, joiden kanssa juttelin hetken. Kertailin hermostuneena ratoja ja tuskailin jalkojani, jotka olivat ihan älyttömän kipeät ja jäykät kuin rautakanki (ei kannata treenata viikon ajan yli tuntia päivässä tasapohjaisilla kengillä ja vieläpä todella huonoilla alku- ja loppuverkoilla). En saanut sitten koipiani vetreiksi ollenkaan joka näkyi kyllä tuloksissa. Ratojakaan en muistanut kunnolla. Joka tapauksessa ensimmäisessä luokassa eli helppo A:ssa selviydyin muistaakseni viidenneksi, muut luokat menivätkin huonommin. Vaikeassa B:ssä olin muistaakseni aika häntäpäässä ja GP:ssä unohdin sitten radan aika pian :D 


© Viltsuh

© Viltsuh



Viimeisenä oli instrumentaaliseen musiikkiin mentävä kür. Oli muuten mielenkiintoista katottavaa, tällaisia saisi olla enemmänkin! Ohjelmaani olin oikestaan treenannut jo pari kuukautta, mutta onnistuin kyllä kusemaan senkin aika pahasti. Unohdin jälleen radalla oikeastaan kaiken mitä olin opetellut, ja vedin koko radan lähinnä improna. Lopussa olin todella poikki, ja se näkyi. Tulin neljänneksi eli toisin sanoen kürin viimeiseksi. Sain kuitenkin muilta kisaajilta ihan kamalasti kehuja joten olin itseasiassa hieman yllättynyt sijoituksestani. Musiikillisesta toteutuksesta tuli kuitenkin ysi, jee! Musiikkina olin käyttänyt How To Train Your Dragonin soundtrackia. Päätin tehdä samoin kuin oikeidenkin hevosten kürissa, eli musiikki koostui monesta kappaleesta. Tulen varmasti menemään ohjelman toistekin, toivottavasti vähän paremmin, ja tekemään samanlaisia kür-musiikkeja jatkossakin.
© Viltsuh

© Viltsuh

© Viltsuh

© Viltsuh

En kyllä edes muista milloin viimeksi olisivat menneet koululuokat näin huonosti. Koulupuoli on kuitenkin mulla se vahvempi, ja yleensä menestyn koululuokissa ihan kohtuuhyvin. Nämä kisat nyt menivät sitten vähän tavallista huonommin, mutta sellasta sattuu. Treeniä vaan lisää. Ensin kyllä yritän hoitaa nämä kipeät kinttuni sellaiseen kuntoon että pystyy koulua menemään, ilmeisesti rasittuivat treenailuista niin paljon että nilkkojen ojentaminen etenkin ravissa tuntuu tosi ilkeeltä.Nyt sitte lepoa ja sitte alkaa taas koulutreenit!